Kysyttävää?

Lauran blogissa julkaistaan siis kysymyspostaus johon voi kysymyksiä laittaa tulemaan tällekkin puolelle. Kysyä voi mitä vaan hyvän maun rajoissa. Myös esim. Lauran äidille ja Sofialle voi laittaa kysymyksiä tulemaan. :)

Palaillaan siellä siis!

Isänpäivää

Hei! Kirjoittelin tuossa isänpäivästä Lauran blogiin:

http://mutsilaura.blogspot.com/2014/11/isanpaiva.html

:)

Viimeisiä hengenvetosia...?

Nyt arvon lukijat ynnä muut otukset ollaan valitettavasti vakavien, asioita mullistavien ja lopullisten asioiden äärellä. Kuluvan vuoden aikana on tapahtunut paljon isoja asioita ja muutoksia. Mie oon käyny intissä ja tullut sieltä takaisin. Mie oon aloittanu sivarin ja Sofia päiväkodin. Myö ollaan kaikki oltu radiossa ja TV:ssä, ja meistä on keskusteltu ympäri nettiä muunmuassa aiheesta että millon minä aion tulla kaapista ulos (mitäh?). Ja sokerina pohjalla Laura on jäänyt toistamiseen äitiyslomalle ja myö ollaan saatu kauan odotettu Alma prinsessa. Ja nyt kaiken tämän jälkeen on luvassa vielä lisää muutoksia.

Mie oon kirjottanu tätä blogia jo n.2,5 vuotta. Välillä oon kirjottanu aktiivisemmin, mutta välillä taas on ollu aika pitkiäkin taukoja kuten nyt viimeisen puolen vuoden aikana. Kirjoittaminen on ollut hauskaa, muttaa myös aika stressaavaa.
Tekstejä on viitisenkymmentä ja ne ovat saaneet hirveästi positiivista palautetta. Ne ovat johtaneet siihen, että miusta on kirjoitettu monia haastatteluita mm. isoimpina ehkä Iltalehteen ja Helsingin Sanomiin, ja ne ovat tuoneet todella paljon lisää huomiota blogille. Ne tekstit on kerännyt tähän päivään mennessä yli 120000 sivun katselua ja melkein 300 lukijaa, mitä en todellakaan ois ikinä uskonu.
Ja viimeisinpänä isona asiana sen kautta myö päädyttiin Teiniäidit-ohjelman kolmannelle kaudelle. Se jäänee tämän blogin suurimmaksi saavutukseksi, sillä nyt on aika ehdä päätöksiä.

Nimittäin piiiitkän harkinnan ja mietinnän jälkeen mie oon päättäny että nyt on aika laittaa pillit pussiin ja luovuttaa toteamalla ettei tästä nyt tule oikein mitään. Tänne kirjottaminen on ollu miulle jo pitkän aikaa hirveen stressaavaa enkä mie oo saanu tästä takasi samalla tavalla mitä mie joskus sain.
Miulla ei tuu luonnostaan semmosia ahaa elämyksiä että kirjotanpa muuten tästä ja pelkästään kuulumisten kirjottelu tuntuu aina jotenki ylitsepääsemättömältä.
Mie oon toki tosi kiitollinen siitä että nyt tuon ohjelman myötä on tullu paljon kysymyksiä ja inspis ehotuksia tekstille mutta silti jotenki en vaan saa sellasta otetta tästä hommasta että tuntuis mitenkään luonnolliselta jatkaa enää.
Toivon että ymmärrätte että tää ei vaan tunnu miusta enää hyvältä enkä halua itteeni tällä rääkätä, enkä usko että väkinäisesti kirjotettu tekstikään olis kovin kummosta luettavaakaan.

Joten kiitokset kaikille lukijoille tasapuolisesti olittepa sitten olleet mukana alusta asti tai vasta viime hetkillä liittyneet tänne...






Mutta olkaa huoleti, sillä...

EI TÄSSÄ VIELÄ KAIKKI!!!!!!

Kuten on tapana sanoa että kun yksi ovi sulkeutuu, niin toinen avautuu kuten myös tässäkin tilanteessa. Nimittäin tämä blogi hiljentyessään tuo tilaa aivan uudelle proggikselle joka on vartonut päivänvaloon pääsemistä todella kauan muttei käytännön syistä ole ollut mahdollista.
Mutta nyt uusien tuulien puhaltaessa sen on aika nousta kuopastaan ja näyttää miten hommat hoidetaan.

Ensi viikolla kun Teiniäitien toiseksi viimeisen jakson lähetys päättyy, on aika nousta valtaan uuden aikakauden pioneeri joka tässäkin blogissa suosiota on niittänyt ja kertonut miten asiat on.
Maanantaina n. klo20:00 julkaistaan uuden karhea blogi jota alkaa kirjoittamaan tietenkin meidän oma Laura osoitteessa http://mutsilaura.blogspot.com/.
Sieltä voitte siis jatkossa lukea meidän kuulumisia ja Lauran aatoksia elämästä yleensä.
Enkä miekään tässä ihan lopullisesti häviäkun miulla ois idea kuitenki tuota facebook sivua edelleen pitää yllä ja jaella sinne lyhyempiä kuulumisia sun muuta, ja voi olla että joskus Laurankin blogissa vierailen, ei voi tietää.
Ja sen verran vielä että nuo kysymykset joita tänne nyt on aika liuta tullut niin niihin vielä vastaillaan joko täällä tai sitten Lauran blogissa, sen näkee sit koha niitä keretään ja ruvetaan selaamaan kunnolla läpi. Ja tietenkin nämä tekstit jää tänne luettavaksi hamaan loppuun asti.

Mutta jos nyt tässä tämä tällä erää. Kiitos vielä kaikille jotka miun tekstejä on jaksanut oottaa ja lukea ja ollut muutenkin mukana. Kiitos kaikesta mitä tää blogi on tuonut tullessaan, ja mihin kaikkeen tän kautta on päädyttykään. Kiitos ja kumarrus teille!

-Jussi

ps. Muistakaahan kattoo Teiniäitien kaks viimestä jaksoo Ma ja Ti klo 19:30 :P

Arkea vaan.

Moi!

Koska Jussi ei vieläkään tiedä mitä hän tälle blogille ja sen kirjoittamiselle tekisi, olen ottanut asiakseni päivitellä tänne sillontällön tykkäsittepähän tai ette! :D Minun mielestä on niin kovin mukava tulla tänne turisemaan turhista ja vähän vähemmän turhista asioista.

Arki on alkanut asettua pienen syntymän jälkeen aloilleen. Jussi sivarissa, minä taas täällä kotona tukka kakkaisena ja paita maitoisena.Yksi vapaailtakin tuli vietettyä kun ihana äitini saapui tänne katsomaan lapsoisia ja me piipahdimme baarin puolella. Hyvin oli mennyt, molemmat lapset nätisti yöunillaan. :) Meillä on joku ihmevauva, se nukkuu YÖLLÄ...
Tytön nimeksi muuten tuli Alma Kerttu Olivia. <3

Teiniäiditkin pyörähti käyntiin sekä netissä että eilen telkkarissa. On se kummallista nähdä itsensä sieltä.. Näin ollen onkin hyvä muistuttaa että ne telkkarit auki Kakkoselle ma-ke klo 19.30 !!

Nyt en taida kehdata jäädä tähän pidemmäksi toviksi päivittelemään, kaveri kun on tulossa kohta päiväkahville. Lupaan kyllä palailla piakoin jos nämä minun päivitykset vaan kelpaa.
Niin ja kyllä minä tuon Jussinkin patistan tänne vielä kirjottamaan. ;)

Semmoista asiaa vielä, että kovin mukavaa olisi saada toiveita siitä mitä haluaisitte lukea, olipahan toiveet sitten minulle tai Jussille.

Palaamisiin,

Laura

Nopean toiminnan nainen

Suunnitelma synnytykseen: Supistusten hiljalleen alkaessa kotona tsillaile rauhassa ja odottele niiden muuttumista säännölliseksi, käy suihkussa, pidä Sofiaa hyvänä, soita äidille kun siltä tuntuu. Muista ottaa viimeiset mahakuvat. Lähde rauhassa sairaalaan, pyydä päästä ammeeseen, pyydä myös synnytyksen edetessä epiduraalia/spinaalia. Puudutuksen voimalla lepäile tovi ja fiilistele tilannetta, paina se mieleen miltä tuntuu odotella pienen syntymää.

Maha viimeisen kerran rv 40+6.

Jep, jos olisin toiminut noin niin kätilön viran olisi saanut Jussi.
Mullahan oli tosiaan käynnistysaika annettu lauantaille (9.8) ja meidän oli tarkoitus yhdeksän pintaan suunnata sairaalalle käynnistelemään synnytystä. Aamulla kuuden maissa luulin heränneeni siihen että maha kramppaa jännityksestä enkä saanut enää unta. En kuitenkaan herätellyt ketään eikä mieleen siinä vaiheessa edes juolahtanut että kyse voisi olla synnytyksestä. :D
Seitsemän maissa tuli Sofia herättelemään Jussia ja edelleen siinä vaiheessa ihmettelin että miksi tekee niin perhanan kipeää. Joku tovi siinä meni valittaessa kunnes tajusin kaivella kellon esiin ja tajusin että joo, nää kivuthan on säännöllisiä ja tulee n. kahden minuutin välein. Minun mittapuulla ne ei ollut niin kipeitä että olisi sairaalan ollut syytä lähteä.
Kello löi kahdeksan ja nojailin Jussin ja minun makkarissa lipastoon ja rupesin miettimään, että kannattaiskohan siltä mutsilta varmistaa jotta on varmasti aikataulussa tuloillaan. Oliskohan puoli ysin maissa tai vähän ennen sitä soiteltu minun äidille joka lähti samontein ajelemaan meille päin. (Ajomatkaa n. 30 min)

Siitä sitten lähdettiin heti sairaalaan ja Sofia lähti minun äidin luo yökylään. Sairaalan pihalla sanoin Sofialle heipat, kieltäydyin pyörätuolista ja lyllersin sairaalan kolmanteen kerrokseen. Sisäänkirjautuminen papereiden mukaan on tapahtunut siinä klo 9.15.

Sen jälkeen kaikki tapahtuikin niin rytinällä ettei hirveästi kerrottavaa ole. Sain sairaalavaatteet ja heti sen jälkeen tiedon että olen kahdeksan senttiä auki. Kätilö ehdotti spinaalipuudutusta johon suostuin. Vedetkin meni siinä sivussa. Sitten tulikin anestesialääkäri jolle kätilö totesi että ei tälle taida mitään puudutusta keretä antaa, kohdunsuu täysin auki ja vauva valmis tulemaan. Tästä meni 20 min ja tyttö oli maailmassa. :) Kello oli 9.55. Pikaisten laskutoimitusten jälkeen kerkesin siis olla sairaalassa n. 40 min josta se 20min meni ponnistusvaiheeseen, huh..

<3

Synnytyksestä mulle jäi positiivinen fiilis, joskin edelleen harmittaa kun en kerennyt sinne ammeeseen missään vaiheessa. :D Kyllähän se aika voittajafiilis oli tollaisen "luomusynnytyksen" jälkeen. Kivut ei muuten ollut loppujen lopuksi edes pahat, ainut oli ponnistuvaihe joka sattui ja jossa minunkin volyymitasot kyllä nousi. Palautuminenkin mulla on ollut tosi nopeaa, yhden yhtä tikkiä tai edes pintanaarmua en saanut. Synnytyksen jälkeen suurin ongelma mulla oli kamala nälkä..
Toiveena mulla oli lyhytjälkihoitoinen synnytys ja kotiin päästiin sekä vauvan että minun hyvän voinnin puolesta jo seuraavana aamuna. Vuorokauden sisään tuli siis synnytettyä ja kotiuduttua. Ihan semimukava vuorokausi.

Isosiskon sylissä ensimmäistä kertaa. :)

-Laura

Hän on lopultakin täällä..

..Tai itseasiassa meidän pieni neiti A on ollut maailmassa viikon ja kahden päivän verran.<3

Raskausviikkojahan mulla oli kasassa tasan 42 ja käynnistykseen oli tarkoitus mennä, mutta samaisena aamuna synnytys päättikin käynnistyä itse, hyvä niin. :) Synnytyksestä lisää myöhemmin, nyt voin todeta vaan että kyllä se vauhdilla menikin.. Kotiinkin päästiin jo seuraavana päivänä.

Strategiset mitat olivat 3560g ja 48cm.

No mutta, niinkun sanoin, tulen tänne myöhemmin kirjottelemaan enemmän, tämä oli tällainen ilmoitus vain. 

Meillä on kaikki hyvin. :)

Palaillaan pian,

Laura

Kadonneen inspiksen etsiskelyä.

Eipä tullu aiemmin mieleen..

..että oishan tuota voinu ittestäni ilmotella kun tätä taukoo tässä ollunna mutta tosiaan, mitään ei oo sattunu kaikki ollaan ehjiä ja Laura yhtenä kappaleena jos joku sellasta on miettinyt.
Oon tässä yksinkertasesti pitäny taukoo ihan vaan sen takia kun on toi inspis kirjottaa hävinny pahemman kerran eikä tuota oikeen taho hirveesti vielä toistaseks näkyä.

Mie oon tällä välillä kotiutuna sieltä koulutusjaksolta ja kuukauden päivät oon nyt täällä keskussairaalalla ollu töissä potilaskuljettajana. Lauralla alkaa mahalla olla jo aika lailla kokoa ja tyyppi vetää siellä mahotonta rallia joka päivä. Sofia on viime aikoina kehittyny aivan tajuttomasti puhumisessa ja nykyään sen kaa voi jo jollain tasolla keskustella kaikenlaisista asioista, ja leikit on nykyään paljon mielikuvituksellisempia jos näin voi sanoa..

Teiniäitejä ollaan tässä kans pikkusen kuvailtu ja siihen liittyen kannattaa tässä kevään mittaan olla tarkkana, vink vink..

Mutta tän enempää en tässä nyt rupea jaarittelemaan, enköhän mie tässä kohta puoliin johonkin väliin kirjottele enemmin kuulumisia ja yritän herätellä itteeni tähän hommaan taas.
Ehdotelkaa toki kirjottamisen aiheita jos mieleen tulee nii jos tämä tästä vaikka sitä kautta virkoaisi..

Mut hei, klara vappen vaan kaikille ja palaillaan taas :)

Uhmaikäinen mutsi.

Ei hyvääpäivää mitä käytöstä. Itseltäni nimittäin... Minun kuuluisi olla se aikuinen talossa ja tänä aamuna käyttäydyin pahemmin kun uhmaava kaksivuotias. Sanotaanko, että sattui sellainen vahvojen temperamenttien törmäys, tyttö kun on temperamenttinsa minulta, äidiltään perinyt.

Eräs parempi aamu.

Aamu alkoi kyllä oikein mukavasti, mitä nyt väsyneesti koska Sofia älisi pitkin yötä vissiin kiristäviä hampaitaan. Perus "kahvit saa juotua vasta kylmänä" sun muut toiminnot aamuun kuului, tosin niihin olen tämän parin vuoden sisällä siedättynyt.
Sitten kaikki taisi alkaa siitä, kun Sofia nappasi jotkut minun korut jostain paikasta x, rupesi riuhtomaan niitä, hermostuin. Siitä lähtien Sofia oli huonolla tuulella.

Koko aamun känisin Sofialle sitä miten "ei äiti nyt kerkeä leikkimään", "ei äiti nyt pysty pomppimaan", "ei äiti nyt jaksa ratsastaa", "ei äiti nyt halua ottaa sinua kiinni". Varmaan siinä kohtaa jo taaperokin ajattelee että voi hyvänen aika, ollaan sitä tänään tympeitä.
No, ei tuo vielä paha. Puoli kymmenen maissa ruettiin valmistautumaan päiväkotiin lähtöön. Sofia kitkutteli ja vitkutteli, käytävästä viitisen minuuttia huutelin että tule nyt pukemaan (olis vaikka voinut hakea sen tytön ja alkaa vaan pukemaan). Noh, Sofia ei varsinaisesti yhteistyötä tehnyt, tosin yleensä kyllä sillonkin osaan hermoni pitää ja puen vaan vaikka miten olisi tylsää.
Tänä aamuna sitten itse järjestin Sofialle ominaiset itkupotkuraivarit. Siinä minä lattialla istuin ja itkin tuolle kaksivuotiaalle taaperolle miten en todellakaan tule pärjäämään kahden lapsen kanssa, miten äiti ei osaa olla sinun kanssa, raivosin peukalosta joka ei vaan asettunut sinne koloonsa, kirosin nuita helvetin kuravaatteita jotka pitää pujotella muiden vaatteiden päälle, kirosin myös koulutuksessa olevan isin maanrakoon ja samalla kerroin että isi on silti paljon parempi  kun äiti.... Samalla runnoin niitä vaatteita päälle väkisin.
Ainiin, tottakai Sofia siitä vaan lisää hermostui kun äiti toimi näinkin viisaasti. Sitten tietysti otin Sofian posket käsieni väliin ja sanoin, että "älä itke". Ei vitsi, ehkä paras käsky ikinä! Etenkin siinä itse lattialla itkupotkuraivareissa ollessa. Voi mutsi....

Miten tälle voi räyhätä?

Nyt sitten hirveät syyllisyydet niskoilla pitäisi alkaa läksyjä väsäämään.
Jotenkin tuntuu, että tämä raskaus on entisestään herkistänyt tuolle lapsen itkulle. Olen aina ollut muutenkin tosi huono kuuntelemaan itkevää lasta (onneksi kuitenkin se ilmenee vain niin, että yritän keksiä parhaimmat lohdutuskeinot mahdollisimman äkkiä) ja nyt pienikin itku vaikuttaa mieleen paljon vahvemmin.
Onneksi nämä kohtaukset taitaa minun osaltani olla aika vähäisiä, tänä aamuna vaan jotenkin napsahti.
Ei ihmekään että Sofia ei halunnut millään aamulla nousta ylös sängystä, varmaan näki jo sillon minun naamasta että jaaha, nyt ei muuten ole hyvä aamu.

Rv 20, nyt mennään viikolla 21.

Niin, mites teidän aamut? :---D

-Laura

Astetta jännempi viikonloppu.

Täällä taas..

...junassa menossa kohti Lapinjärveä ja koulutusjakson toista viikkoa ja tässä joutessani aattelin kirjoitella viikonlopun kuulumisia. :)

 IKEA-reissu

Vihdoinkin pystyttiin tekemään se kauan haaveiltu reissu IKEAn ihmeelliseen maailmaan ja on se kyllä jännä paikka..

Eli tosissaan lähettiin minä, Laura, Sofia ja yhden meidän kaverin kanssa ajelee porukoitten autolla lauantai aamuna niin että keretään Ruoka-aikaan sinne syömään lihapullia joista ollaan kehuja kuultu ja hyviähän ne oli. :P

Ensimmäine ihmetys tuliki sitte ite kaupan puolella vastaan ku siellä on nii erikoinen tsydeemi että saat kynän ja paperin käteen mihinkä merkkaat ostokset hirrrrveen pitkän käytävän varrelle rakennetuista mallihuoneista kokonaisuudeks kalustettuna. Ja ei jumpe miten uskomattoman tarkkaan ne oli tehty keittiön kattauksia myöten. 

Aluks oli hyvin kummallista että voi sinne vaan mennä kiertelemään ja ihmettelemään ympäri kämppiä, ihan niinku ois toisten koteihin menny hölmön näkösenä pälyilemään.
Ja ei hyväne aika miten pitkä se osasto oli. Loppupuolella aatteli jo että nyt kyllä mennään jo jossain Iisalmen kohilla ku ei se tuntunu ikinä loppuvan. Sofiakaan ei jaksanu kärryn kyydissä istuu pitkän automatkan päälle koko sitä lenkkiä nii hälläki riitti ihmetystä ku pääs sinne kirmailee ympäriinsä, etenki lastenmaailmassa joka oli täynnä leluja sun muuta hauskaa. 

Tuli sitä sit merkintöjäki listaan jonkun verran koha pääs alun ihmetyksestä yli ja muisti mitä sitä tultiin ehtimäänki mutta niistä kohta lisää..

No, sit kierroksen jälkeen pitiki mennä kerros alaspäin seuraavalle osastolle joka oli jo vähä tutumman mallinen ja käytävän varrella oli hyllyt notkuen tavaraa huoneosastoittain. Ja ei hitto että se paikka on ovela ku siellä on niin paljon kaikkee pientä kivaa ja niin halvalla että sieltä teet väkisinki tosi paljon pieniä heräteostoksia taukoomatta. Lopulta sieltä käppäilet sitte ulos iso kärry täynnä kaikenlaista pikkutavaraa ja rompetta.
Siellä Sofianki vauhti vielä vaan ylty ja oli mahoton räpelötautinen eikä meinannu ollenkaan pysyy mukana sen vauhissa enää eikä varmasti suostunu kärrin kyytiin. Vähän rupes jo pientä kiukuttaaki ku alko nälkä tulla ja väsyttää ku kesti siellä niin pitkään eikä ollu päikkäreitäkään kerenny vielä nukkuu.

Sieltä päästyä sitten tultiin viimeselle osastolle ennen kassoja, nimittäin varastoon.
Se oli ihan tajuttoman kokonen halli ja ei ois ikinä uskonu että niitten aiempien osastojen jälkeen vois ikinä mahtuu semmosta enää siihen rakennukseen..
Mutta nii, Siellä piti sitte aiemmin kirjotetusta listasta kattoo ja ettii paketit hylly numeroiden mukaan toisen kärrin kyytiin, jonka jälkeen koko tavaran paljous kärrättiin kassojen kautta ulos.

Sitten välipalan jälkeen oli aika herkkutorin kautta lähtee kotia kohti ja aika nopeesti väsymys vei voiton pienimmästä shoppaajasta ja hää nukkuki sit koko matkan melkein Joensuuhun asti..

Ja tietysti vaikka illalla väsyttiki ihan kivasti nii pakkohan se oli kotona päästä kasailee kalusteita loppuillaks. Sit seuraavina päivinä vielä sisustustarraa ja hyllyjen porailua seinään ja tänä aamuna oliki kaikki valmista. :)
Ja pahoitteluni ei oo kuvia ite IKEAlta ku unohettiin kamera ottaa mukaan..

Tuli parit hyllyt...

...jakkara Lauralle...

...sohvapöytää, sisustus tarraa..

...ja hoitopöytä tulokkaalle.

Ja sunnuntaina huomaski että on jotain tullu tehtyäki ku Lauralla oli paikat kipeenä mahan kanssa kävelemisestä ja miulla selkä kipee vissiin ajamisesta, jota en kyllä ymmärrä ku on mm. Helsinkiin ajanu samasella autolla ilman mitään vaivoja.. Vanahaks jo tulloo...

Rakenneultra

Tänään oli aamulla sitten toi rakenneultra ja arvatkaas mitä..? 

Meille näyttäs olevan tulossa toinen kappale rinsessoja! :D

Toki varmakshan ei voi sanoo mut näin oli Sofianki kohalla ja hänhän sieltä tuli.
Myö jo kerettiin tehä pitemmän ajan mietintöjäki että mite hyvä ku tulee toinen tyttö ku ehkä varmemmin tulee siskoksista kavereita ja Sofiasta tulee sit semmone suojeleva isosisko ja helpompi on jakaa huone tarvittaessa siskoksille ym. ym. :D
Mut nii kaikki oli kunnossa ja kasvaa normaalisti. Edelleenki vaikuttaa vähä chillimmältä tyypiltä ja näytteli hyvin kaikki paikat mitä piti mitata ja kattoo.
Ja myö ei tiietty ees siitä mut nykyään on mahollista nähä 4D kuvaa ainaki Joensuussa jos vaan uudempi kone sattuu olee. Ja saatiinki sitte oikein hyviä kuvia mukaan:

Profiilia. Käsi ei tahtonu siirtyy naaman eestä :P

Sormetki esitteli hienosti :)

Jalkoja piti kovasti ristissä, mahassa jo oikeet elkeet :-D

Kuvat ei oo kovin hyvälaatusia ku tabletilla otettu mutta kyllä niistä selvää saa.

Voi jumpe ku ei niinku yhtään enempää malttas oottaa tän tyypin syntymistä taas tän jälkeen, Sofianki vauva-ajasta on nii pitkä aika jo ja se mäni nii nopeesti. Tällä kertaa on vähä kokeneenämpi nii nauttii vielä varmasti eri tavalla siitä ajasta ku on vielä ihan pieni. Ja ois jo nii kiva ku sais tietää millasta on olla kahen kaa ja ylipäätäsä mitä on ku on kaks lasta. onneks ei oo ku puolet enää jälellä. :P

Mutta joo tää kirjottaminen nyt vähä junamatkan yli ja oon jo täällä sivari keskuksella ollu jo puolisen tuntia ja alkaa korkee aika olla ruveta nukkuubjoten öitä vaan siis. :-)

Ps. En ole hidas kirjottaja... :]

Hurraa!! Mutta höh ja pöh.

Hurraa!!

Nyt se Sofia sen teki, nimittäin kävi ensimmäistä kertaa potalla pissillä. :P Sitä on reenattu tässä vähän vaihtelevasti ja päikkärissä se on jo ollu tapana mutta kotona ei oo siihen oikeen suostunu. Nyt se sit vaan päätti ite vaa ottaa housut ja vaipan alas, istahti potalle ja anto mennä. Nyt onki sit ahkerasti muistanu aina välillä käyä siellä istumassa ja lisäkannusteeks on tullu se että saa ite pestä kädet. :D

Meillä onki täällä nykyään hyvi itsenäinen tyttö ku kaikki on aina vaan "ite, ite!" Iso tyttö osaa tosissaan pestä ja kuivata käet, sytyttää ja sammuttaa valoja, avata ovia ja vähän pukea ja riisua ite. Käsienpesussa rupee jopa kiukkuamaan jos ei saa ite tehä..

Päivä kodissa Sofia on viihtyny hyvin ja on saanu hyviä kavereita sieltä jotka tulee aina halailee ku Sofia tulee hoitoon ja Sofia ite iha intona ite moikkailee niitä. Miutkin ne lapset on oppinu tunnistaa ja aina ku meen hakee tyttöö nii kuuluu huuto että "Sofian isi tuli! Sofia siun isi tuli!" Kadullaki kerran kuulu ku joku Sofian hoitokamu näki miut ja sano äidilleen että "Sofian isi on tuolla" :D

maailman suloisin nalle :)

Isi tänne!

Oih ja voih..

Maanantaina sitä pitäs taas lähtee vähä pitempään reissuun. Nimittäin Lapinjärvelle sivarin koulutujaksolle 367 kilometrin päähän.. Pikkasen kauemmaks ku inttiin lähtiissä mut onneks tällä kertaa tietää aina millon pääsee kotiin ja ei kestä ku kuukauden niin ei oo niin paha ku puolen vuoden inttileiri. Puhelinta ja konettaki saa jopa käyttää nii voi pitää yhteyttä kunnolla kotiin. Plus mie saan kaks "kuntoisuusloma" maanantaita ku miulla on jo työpaikka valmiiks hommattuna ennen tonne menoo.
Työpaikan sain Joensuun Keskussairaalalta minne alunperin halusinkin, ja hommana sairaalan sisäiset potilaskuljetukset. Eli pähkinänkuoressa kuljetan listan mukaan potilaita tiettyyn aikaan paikasta toiseen kävellen, pyörätuolilla tai sängyllä riippuen potilaan kunnosta. Yksinkertasta mutta varmaan ihan mielenkiintosta kun näkee ja kokee kaikenlaista ja on tavallaan asiakaspalvelua. Ja oonpahan jo valmiina paikalla ku synnytys alkaa :D
Harmi vaan ton koulutuksen takii miulta varmaan jää rakenneultra väliin ku en tiiä onko miulla mahollisuutta päästä sieltä päivää aiemmin viikonloppulomalle ku perjantaina aina pääsee ja se ultra ois just torstaina.. Jospa ne ois niin hyväsydämmisiä siellä että pääsisin sinne mukaan tai muuten mie romahan. :P
Ei kyllä yhtään malttas oottaa enää sitä ultraa että sais tietää millasen sisaruksen Sofia saa. :)

Sofia on omasta mielestään käärme :D

Tällästä tänään. Pitää tässä katella ton koulutuksen aikaan miten kirjotellaan, kuka kirjottelee ja mitä kirjotellaan. Kertokaa toki ideoita mitä voitas kirjotella tai jos joku mietiityttää/ihmetyttää nii kertokee ihmeessä.

Tässä vielä vähän Sofian urpoilua, öitä:

Raskautta

Lupaus taisi olla, että tulen tänne kirjoittelemaan tästä kakkosraskaudesta tarkemmin, Jussille kun se voi vähän hankalaa olla. Täten siis Laura kirjoittaa.. 

Jos nyt siitä lähdetään, niin tämä toinen raskaus oli ehkä hieman suunnitellumpi ja harkitumpi kun tuo ensimmäinen. Olen ollut pitkään sitä mieltä, että jos minä joskus toisen lapsen saan, ei ikäero mielellään saa olla mikään kauhean suuri. Toki ikinä ei tiedä mitä tapahtuu, ei niitä lapsia sormia napsauttamalla annetta.. 

Meillä kuitenkin ehtona oli, että Jussin pitää olla päässyt pois armeijasta kun toinen syntyy. Noh, Jussi sieltä joka tapauksessa pois tuli jo, mutta ajoitus olisi lasketun ajan puolesta ollut aika tarkka! :D (Jussi olis päässyt pois kesäkuun lopulla, laskettu aika on heinäkuun lopulla ja ainakin Sofian kohdalla lapsivedet meni kaks viikkoa ennen laskettua aikaa..) 

Olo mulla on ollut tällä kertaa tosi hyvä alusta asti, pari kertaa oli alussa jotain kuvotuskohtauksia mutta muuten ei mitään. Väsymystä, sekä jonkun verran on toki alavatsaa jomottanut kohdun kasvaessa. Sofian kohdalla jouduin keskeyttämään työharjoittelun koska oksentelin työpaikan vessassa ja myöhemmin, kokkialalla kun olin, keskeytin keittiötunnit supistusten takia. Sen jälkeen jännitettiinkin sitä miten pitkään neiti suostuu vielä mahassa pysymään. Tai lähinnä minä jännitin, kukaan muu ei oikeastaan kovin tosissaan noita minun supistuksia ottanut ennen kuin jouduin joulupäivänä lähtemään sukulaisten luolta sairaalaan.. 

Raskausviikkoja oli silloin 35+ jotain, Sofian painoarvio 2,3kg ja mutsin tilanne kaksi senttiä auki. Lopulta neiti kuitenkin pysytteli vielä mahassa pari viikkoa. 

Niin, ja maha mulla on kasvanut nopeammin kuin Sofian kohdalla!

RV 12, RV 14, RV 15 & RV 16

Tällä kertaa odotan myös tosi paljon tän toisen synnytystä. Nyt tietää suunnilleen mitä odottaa, ja ensimmäisestä synnytyksestä mulle jäi hyvin positiivinen olo. Se vaan meni vähän ohi kun kaikki meni niin nopeasti ja tilanne oli ihan uusi. 

Olo on muutenkin realistisempi siinä mielessä, että tajuaa että tästä lopputuloksena on oikeastikin lapsi. Ei sitä ensimmäisen kohdalla voi tajuta täysin ennen kuin vauva nostetaan ensimmäistä kertaa rintakehän päälle. 

Nyt myös pelottaa enemmän että joku menee pieleen, koska tajuaa että tässä on kyse ihan oikeasta, hyvin toivotusta lapsesta. En sano etteikö Sofiakin olisi ollut toivottu, ensimmäinen raskaus vaan on jotain niin uutta ja ihmeellistä, siinä voi tajuta vaan tietyllä tasolla mitä tapahtuu. Asiasta kyllä puhuu, vauvasta ja synnytyksestä kyllä puhuu, mutta loppujen lopuksi ei todellakaan tajua mistä puhuu ennenkuin on kokenut sen synnytyksen ja vauvavuoden. :D 

Sofian kanssa silloin joskus :--)<3

Sukupuolella mulle ei ole mitään väliä, Jussi tosin on ilmoittanut että hän ei tee kun poikia.. 

Sukupuoli aiotaan selvittää maaliskuussa olevassa ultrassa jos se vain on mahdollista. Loppujen lopuksi kuitenkin suurin toive on se, että pienellä olisi kaikki hyvin, pysyisi mahassa mahdollisimman pitkään ja syntyisi terveenä. Aika kliseistä. Totta kuitenkin. 

Nyt mennään siis raskausviikolla 16. Palaillaan! (:

-Laura

Semmonen siellä on :>

Hellou

Siinä heti alkuun näkyy meidän pieni piiperoinen chillailemassa tuolla pikkumutsin mahassa ilman huolen häivää. Tosiaan kaikki oli hyvin ja pieni kasvaa normaalisti. Viikoissa oltiin aiemmin arvioitua aikaa edellä viis päivää eli laskettu aikaki vaihtu heinäkuun viimesestä päivästä heinäkuun 26. päivään, ja nyt mennäänki jo kuudennellatoista viikolla. :)

Vaikkei todellakaan ollu semmonen pamaus ku Sofian kohalla nii oli kyllä jännä nähä että taas siellä on sellanen pallero oikeesti kasvamassa hurjaa vauhtia. Tosin tällä kertaa ainaki toistaseks näyttäs olevan vähä rauhallisempi yksilö ku Sofia. Sen ultrassa sillä oli ihan mahoton meininki ku se siellä mylläs ja sama meininki jatku koko loppuraskauden ajan (ja edelleen sen jälkeen :D). Tämä siellä vaan chillaili vaikka kuinka vähä tönittiin. Tosin Laura on jo ite tuntenu hetken aikaa pientä liikettä jokusen kerran. :p

Muutenkin raskaus menny hyvin ja suuremmilta ongelmilta ollaan vältytty. Ei kyllä millään malttas oottaa seuraavaa ultraa saatikka synnytystä että näkee ton tyypin oikeesti :)

"vauva" pussissa

Mitä isi temppuilee nii Sofiaki haluu kokeilla..

Paaljon onneeeaaa waaaaan!

meidän syndeesankarit pieni ja vielä pienempi eli Laurrra ja Sofia! Nyt ne on molemmat jo oikeesti isoja tyttöjä, Sofia ei todellakaan oo enää vauva eikä Laurakaan oo enää teinimutsi (ja sillä on olevinaan jo ikäkriisi).

Bileetkin oli aikamoiset ja kesti kaks päivää. Niin paljo oli Lauran sukua juhlimassa etenki sen pyöreitä vuosia nii ekalle päivälle kututtiin heijät ja seuraavana päivänä tuli miun perhe juhlii Sofiaa.

Laura teki tosi ison työn järjestessä noita bileitä kun se tilaili ja osti teemakerttikset ja suunnitteli ja teki syömiset (joita oli ihan kivasti) ja muutenki organisoi ne kuntoon vaikkei se helppoo ollu eikä miusta hirveesti apuu etenkään noissa tarjoilu asioissa oo. Sofiaki piti ylimääräsen hoitopäivän millon Laura leipo ja mie siivosin niin että varmasti oli puhasta juhlapäivänä.

Kyllä vaan hulinaa riitti yhelle viikonlopulle ja vaikka tommoset onki iha kivoja välillä nii on se hyvä ettei tämmösiä tarvii joka viikko viettää.

Sofialla oli kyllä hauskaa ku riitti ihmisiä joita vetää leikkeihin mukaan ja taiski käyä melkein kaikki vieraat vuorotellen läpi mutta hauskin oli ku Lauran alle vuoden ikänen serkku tuli ja rupes sen kanssa leikkimään.

Voi hyvänen aika sitä räkätyksen määrää ku toinen juoksee ja toinen konttaa perässä sen minkä pääsee ja nauraa ku Sofia jotain pelleili sen eessä.

Lahjojaki tytöt sai, Sofia sai ison kasan leikkiastioita sen keittiöön, muovailuvahaa, pari palapelikirjaa jne.

Laura taas sai mm. sen himoitsemaan KoKo astiastoo joista iso osa oli miulta..

2 sankaria, 2 kakkua

konsertti kengille??

Paras osio Sofian mielestä :p

Eli ihan kiva juhla viikonlppu takana ja oli kyllä molemmat sankarit ihan puhki eilen illalla ku biletys loppu.

Mutta tällästä tänään, meiilä on tällä viikolla neuvola mutta muuta sen ihmeempää tässä ei taija tiiossa olla.

Sivari asiat ei oo vielä edenny minnekkään ku on miun paperien toimituksessa ollu vissiin jotai häikkää ja niissä kestää mut pitäs tässä joku päivä tulla tieto millon pääsen alottaa palveluksen sellasella koulutusjaksolla joka kuuluu on enne ku pääsen työpalvelua alottaa..

Laura varmaan tässä joskus kirjottelee omista tuntemuksista ja tästä raskaudesta ylipäätänsä koha hää joutaapi.

Tässä tämä, Öitä :)

ps. 90 000 katselua, joku vissiin lukee tätä oikeesti :o

Vaihtoehtoja ja raskauttavia syitä..

Hei taas

Jussi täällä kirjottelee, sori etten oo sometellu tässä ollenkaan kun on intissä aika tiukka aikataulu eikä puhelin/nettiaikaa heru pahemmin. Mut asiat on nyt toisin ja tämä tuli aika yllättäen mutta toissapäivänä (Sofian syntymäpäivänä) minä tein päätöksen ja kävin allekirjoittamassa siviilipalveluhakemuksen ja tulin kotiin. Miulla oli elämäni paskin viikko siellä kuplassa ja etenki viimeset päivät olin ihan hajalla ja ahdisti olla siellä poissa kotoo Sofian ja Lauran luota. Ja ennen ku joku rupee jaarittelee että kyllä se siitä ois helpottanu ku lomat alkaa rullaa blaablaablaa nii minä nyt päätin että näin on parempi ja miulla oli syyni siihen.

Tuntu ihan hirveeltä olla siellä täysin irti tästä arjesta ja Sofia ei yhtään ymmärtäny mitä tapahtuu ku eka isiä ei näy ja sit se yhtäkkii tuliki hetkeks ja taas ei näy. Se oli ihan sekasin täällä eikä saanu nukuttuu sun muuta ku se ootti että isi tulee taas. Laurallaki täällä oli tosi rankkaa tehä kaikki yksin ja yrittää selittää Sofian kyselyihin ettei isi oo nyt kotona eikä tuu ja miks äiti on niin surullinen koko ajan.

Ite palveluksessa ja siinä paikassa ei ollu mitään vikaa, kyllä mie varmasti muuten sinne oisin tottunu ja jopa viihtyny siellä. Miusta vaan tuntu nii vahvasti että miun ei kuulu olla siellä vaan kotona perheen luona.

Nyt mie tässä oottelen poulustusvoimilta päätöstä että voin hakee sivarin koulutusjaksolle ja ettii sivaripaikkaa. En kyllä oota yhtään intona sitä koulutusta kun se on kaukana lapinjärvellä ja kestää neljä viikkoo mut viikonlopuiks pääsee onneks kotiin.

"Raskauttavia" syitä

Toisekseen osasyynä tähän keskeytykseen on sellanen pikkujuttu että tuolla Lauran mahassa myllertää meidän pieni tuleva perheen lisävahvistus. Eli ens syksynä meitä onkin neljä täällä (+jaffa).

Tänään tulee Lauralla tasan 12 viikkoa eli ensimmäinen kolmannes ohi ja nyt voi olla paljon turvallisemmin mielin ja ens viikolla päästään ultrassa kattelee millanen tyyppi siellä on :)

Me jo täällä innolla ootetaan pikkukaverin syntymistä ja että meillä on taas semmonen pieni nyytti kun toi isopikkuneiti ei oo enää pitkään aikaan ollu meijän vauva enää :p Sofia onki jo oppinu että öitin mahassa on vauva ja sitä pitää silitellä vaikka tahtooki välillä vähä unohtua ja  rupee pomppimaan päälle vanhaan tapaansa..

Mutta niin, tästäkin syystä siis Lauran jaksaminen oli koetuksella ja olis käyny sitä pahemmaks mitä pitempään mie oisin ollu poissa kotoo. Toivottavasti nyt viimestään ihmiset on vakuuttuneita siitä, minkä takii oon ennemmin kotona..

Nyt pitää tästä ruveta kyllä kömpiä tonne nukkumaan kun kerkes jo intin unirytmiin totutella ja väsyttää nii älyttömästi ettei ikinä. Hyvejä öitä vaan siis :)

Haikeaa..

Maanantaina puoli kolmen aikaan koitti minun kovasti pelkäämä hetki, hetki jota itkin monesti jo etukäteen.. Yhtä hirveetähän se oli kun kuvittelinkin. Jussin piti sanoa heipat omalle pienelle tytölleen joka ei voinut ymmärtää minne isi menee, miten pitkäksi aikaa ja miksi. Itse isi taas ymmärsi varsin hyvin, että tämä tulee olemaan pisin aika minä hän on ollut poissa Sofian luota. Toki heipat piti sanoa myös minulle. Mutta sinne lähti kuitenkin, inttiin siis.

Ensipäivien fiilikset mulla on vaihdellut maan ja taivaan välillä. Välillä hihkun innosta kun sattuu hyviä uutisia tulemaan, valtaosan ajasta vietän vihasena ja vittuuntuneena koko inttiin, tällä hetkellä tunnelma on lähinnä surullinen ja ikävä on kova. Nukuttuakaan en ole toistaiseksi saanut, mutta ehkäpä tänä yönä. Pahinta täällä kotona olemisessa ei todellakaan ole se Sofian hoitaminen yksin, vaan ihan vaan se yksin oleminen.
Hyvinä uutisina siis mainittakoon se, että Jussi saa erityisluvalla tulla perjantaina viettämään iltavapaata kotiin, on se sekin pari tuntia jotain.. :)

Ennalta pelkäsin lähinnä sitä, miten huonona Sofia tulee olemaan kun tajuaa, ettei isiä ole moneen päivään näkynyt. Jussilla ja Sofialla on nimittäin ihan tosi läheiset välit. Meidän perheessä asia ei ole ikinä mennyt niin, että äiti on se "oikea" hoitaja ja isi roikkuu siinä jotenkin mukana. Meillä molemmat vanhemmat voi hoitaa homman kun homman Sofiaan liittyen.
No, Sofia on toki isiä kysellyt mutta tyytynyt vastauksiin "isi on sotakoulussa, ei isi voi nyt tulla kotiin, ísi tulee kyllä heti kun pääsee, isilläkin on varmasti ikävä sinua". Ei Sofia Jussin perään itke tai mitään, kohan on ihmeissään. Etenkin tänään hällä tuntui kovin kova ikävä olevan heti aamusta lähtien.

Minun ihanat viime talvena.(:

Älkää käsittäkö väärin, ymmärrän kyllä että armeija on pakko käydä, olipahan lapsia tai ei. Ymmärrän myös sen, ettei Jussia voi siellä silkkihansikkain kohdella tai antaa mahdottomasti erikoisvapauksia.
Mutta minun mielestä on väärin se, että intissä perhe ei todellakaan mene kaiken edelle. Tällä hetkellä tunnen niin, että siellä ne elelee omassa pikku kuplassa ja leikkii sotaa ja se, mitä minä saan, on yksi kämänen puhelu päivässä, ehkä joku hätäsesti kirjotettu viesti jos sitäkään kerkeää.

Tällasen sisustustarran löysin tänään, sopii hyvin teemaan. :--D

Haluan kyllä että Jussi edes yrittää nauttia inttiajastaan, enkä tietenkään oleta että Jussi viettää sen (vähintään) puoli vuotta siellä ruikuttaen koti-ikävää. Haluan että Jussi tutustuu ihmisiin, saa kavereita ja että hällä on siellä hyvä olla. Jotenkin nää tunteet on tällä hetkellä vielä niin ristiriitaisia, en tiedä pystyttekö ymmärtämään..

Tässä näitä alkutunnelmia nyt tältä hetkeltä. Ehkä fiksumpi olisi kirjoittaa kun tunteet on vähän laskeneet eivätkä olisi niin pinnalla, mutta tältä tuntuu tällä hetkellä. Ja ehkä on parempi että tunteet ja ikävä ainakin aluksi on tosi voimakkaat kun että niitä ei olis ollenkaan. Tietääpähän ainakin että välittää toisesta.
Katsotaan, miltä tuntuu viikon tai kahden päästä, minähän tämän blogin nyt vähäksi aikaa kaappasin. ;)
Palaillaan siis!


-Laura

TJ 1

Mahoton varvas :p

Nonni..

Huomenna se sit koittaa ja käsky käy kohti kasarmia. Kummallista kun vaikka siitä on ollu puhe jo iät ja ajat ja lasketeltu että vielä sen ja sen verran aikaa jälellä nii nyt tuntuu että viimeset pari kuukautta meni hirrveellä vauhilla eikä taho ollenkaan kässätä että sitä oikeesti ois lähössä minnekään. Vasta mietin  kutsuntojen jälkeen että "kai sitä ehkä pitäs ruveta lenkillä käymään coopperii varten.." (1 vuosi ja 10 lisäkiloo sitte).

Nyt vasta tänä iltana rupes Sofian kaa olkkarin matolla makoillessa ja lastenohjelmia katellessa miettii ja tajuumaan että huomeniltana en ookkaan täällä enkä tuu tonne makkariin nukkumaan.

Pelottaa kyllä se miten Sofia tulee reagoimaan tähän koko hommaan että isi lähtee ja sit sitä ei näy pitkään aikaan ja sit yhtäkkii se tuleeki kotiin ja lähtee taas heti. Ei voi ees kuvitella millasta se tommoselle pienelle on kun ei tajuu yhtään mistä on kyse eikä kukaan voi hälle selittää että isin on pakko mennä eikä se tee sitä vaan ilkeyttään tai mitään.
Mut kyllä mie uskon että noi tytöt täällä tulee pärjäämään keinolla millä hyvänsä, vaikka varmasti Lauralle tulee olee todella rankkaa olla täällä yksin huolehtimasta kaikesta ja pitää ittensä vielä jollain tavalla järjissään.
Onneks tää välimatka nyt ei tän pitempi tuu olee ja varmasti on järjestettävissä paljon vapaailtoja kotona mut ei se silti lähellekkän korvaa sitä että oisin kokonaan kotona tai ees lähellekään samaa vastaa kun että kävisin vakituiseen töissä.
Mut Laura on kyllä niin paksunahkanen ja oikee supermutsi että kyllä se tästä selvii. Onneks se on sentään vaan puol vuotta ja sen jälkeen sitä ei tarvii enää kestää.

Tästä lähtiin sit kun teiltäkin positiivista palautetta tuli asiasta nii Laura tulee olee pääsosassa tänne kirjottelemisesta. Toki johonkin väliin miekin tuun varmasti välillä kirjottelee ja kertoo kuulumisia mutta muuten mie varmaan rustailen tonne feissariin ja twitteriin joten seurailkaa sitäkin kautta reippahasti. :)

Nii ja semmonen juttu sivustoihin liittyen nii en tiiä eikö ihmiset ole vielä löytänyt niitä vai mikä mutta jos seuraatte/aiotte seurata jommankumman kautta nii olisi kiva jos tykkäisitte/lisäisitte ihtenne seuraajaks.
Siten mieki tiiän että lukeeko niitä ylipäätäsä kukaan ja kannattaako molempien pitäminen jatkossa jne.
Ja jos jollekin liittymisessä on esteenä henkilöllisyyden näyttäminen nii se ei ole ongelma koska feissari ryhmän asetukset on niin etten edes minä näe kuka siitä tykkää ja twitteriinhän ei ole mikään pakko näyttää henkilötietoja kellekään rekisteröityäkseen.

Mutta eiii miulla tän enempää nyt sanottavaa löydy. Laura tänne sit kirjottelee tässä ajan ja jaksamisen mukaan kun ehtii ja se jo oottaa et se pääsee kirjottelee ja "ottaa valtaan" tän blogin. :D
Näin, eipä sitten muuta kun heihei ja lukekaa, seuratkaa, tykkäilkää ja ensi kertaan. :)